Haetko apua taloudenhallintaan?
Onko oma talous sekaisin?

Uudellemaalle hankerahoitusta ja yritystukia lähes 12 miljoonaa euroa

Hämeen ELY-keskus on myöntänyt 11,8 miljoonaa euroa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitusta sekä kansallista yritysrahoitusta Uudellemaalle heinä-joulukuussa 2020. Kokonaissummasta 83,5 prosenttia...

Tutkimus: S-Pankki on Suomen suositelluin pankki

Tutkimusyhtiö YouGovin BrandIndex on jälleen laittanut yrityksiä järjestykseen sen mukaan, mitä suomalaiset kyseisestä yrityksestä ajattelevat. BrandIndexin Suomen suositelluimmat brändit -listaus...

Kulutusluottojen korot alas: Ruotsalainen palvelu laajenee Suomeen – Laskee luottojen kuluja yli 50 prosentilla

Ruotsalainen fintech-yritys Anyfin avaa palvelunsa Suomessa. Anyfinin palvelun kautta kuluttaja voi hakea olemassaolevalle kulutusluotolleen edullisemman koron. Liiketoiminta perustuu siihen, että...

Nordean kokeilu: Asiakkaat saavat käteistä suoraan kotiovelle

ordean asiakkailla Kainuun ja Pohjois-Savon alueella on nyt mahdollisuus tilata käteistä kotiin. Uutta palvelua pilotoidaan Kuopiossa, Iisalmessa, Lapinlahdella, Varkaudessa, Kajaanissa,...

Mökkikaupassa on tällä hetkellä ostajan markkinat kaikkialla Suomessa

Sp-Kodin teettämän välittäjäkyselyn tulosten mukaan mökkikauppa käy Suomessa edeltävän vuoden tapaan hyvin rauhalliseen tahtiin. Kauppa ei ole pysähtynyt, mutta selvää...

Henna Mikkonen Säästöpankkiryhmän pääekonomistiksi

Henna Mikkonen (KTM) on nimitetty Säästöpankkiryhmän pääekonomistiksi 1.8.2019 alkaen. Mikkonen raportoi tehtävässään varallisuudenhoidon palvelujen liiketoimintajohtajalle Karri Alamerelle. Mikkonen siirtyy Säästöpankkiryhmään...

Nets ja POP Pankki -ryhmä jatkavat strategista yhteistyötä korttimaksamisessa

POP Pankki -ryhmän ja Netsin pitkäaikainen yhteistyö saa jatkoa yhtiöiden solmittua uuden sopimuksen, joka kattaa seuraavat kuusi vuotta. Nets tuottaa...

Uusi yhteistyökumppanuus tarjoaa pk-yrityksille kattavat korttimaksupalvelut

Bambora, globaali maksupalveluntarjoaja, on yhdistänyt voimansa Suomen suurimman säästöpankin, Oma Säästöpankki Oyj:n kanssa, helpottaakseen yritysten arkea. Uuden yhteistyösopimuksen myötä, Oma...

Kotitalouksien velan rakenne muuttuu – makrovakausvälineistöä täydennettävä

Suomalaisten kotitalouksien veloista suurin osa on asuntolainoja. Kulutusluotot ja etenkin taloyhtiölainat ovat kuitenkin kasvaneet nopeasti. Pankkien taloyhtiölainakannan vuosikasvu on ollut...

Tilisavotta.fi

Toukokuu 2019 – Tilisavotta.fi uusi aikakausi alkaa tästä. Tervetuloa lukijoiksemme ja seuraajiksemme.