Bonukset tulivat vedonlyöntiin
Rahapelimarkkinat ovat kehittyneet koko 2000-luvun ajan, eikä ihme että kasvaville ja tuottaville markkinoille on aina myös pyrkimässä uusia tekijöitä. Pääsääntöisesti uudet tekijät löytävät oman pienen toiminta-alueensa joko pelien, teeman tai toiminta-alueensa kautta, mutta sitten on myös toinen suunta – laajentua peleissä uusille alueille. Koko 2000-luvun alkuvuodet rahapelisivustot ovat pääosiltaan jakaantuneen kahteen osaan: nettikasinoihin ja vedonlyöntisivustoihin. Jotkin kansalliset ja kansainväliset toimijat ovat olleet tarpeeksi isoja toimiakseen kummallakin sektorilla, mutta useimmiten on ollut selvää, että operaattori on valinnut jomman kumman suunnan. Tämä on muuttunut.
Vedonlyöntibonukset tulivat markkinoille sitä myötä, kun perinteiset nettikasinot alkoivat ottaa pelivalikoimiinsa myös vedonlyöntikohteita. Aluksi aloitettiin rauhassa kokeilemalla jalkapallon kanssa ja siitä vähitellen eteenpäin toisiin lajeihin, ja rohkeuden kasvaessa oltiin pian tilanteessa, että kohteita riitti jokaiselle päivälle, ja oli aika oikeasti alkaa markkinoida pelejä.
Jos tavallisille nettikasinoille markkinoinnin yksi kulmakivistä on viimeiset vuodet ollut pelaajan houkutteleminen asiakkaasi uuden asiakkaan bonuksilla, niin tämä tuli nyt myös vedonlyönnin yhteyteen. Vaikka vedonlyöntikohteet olivat nyt tulleet myös nettikasinoiden saataville, on niiden toimintalogiikka niin erilainen, että aivan samoja bonuksia ei voi antaa vedonlyönnin yhteyteen kuin automaattipelien.
Vertailussa | Nettikasino | Vedonlyönti |
---|---|---|
Pelien satunnaisuus | Koodattu 100% | Joukkueen pelaajat, urheilijat, hyvä päivä/huono päivä |
Pelin nopeus | Todella nopea | Joissain lajeissa useita tunteja |
Pelien määrä | Markkinoilla tuhansia | Lajeja kymmeniä, tapahtumia kymmeniä päivässä |
Kasinon riski | Pieni | Olemassa oleva |
Siinä missä automaatti- ja muissa kasinopeleissä on aina matemaattinen todennäköisyys kasinon puolella ja massojen pelatessa, kasino jää aina voitolle, vaikka joku voittaisi miljoonia – mutta urheiluvedonlyönnissä ei aivan vastaavaa kasinon etua ole, ja voi olla tapahtumia, joissa kasino voi jopa voittaa. Onneksi kuitenkin vedonlyöntioperaattoreille, peleissä tapahtuu aina yllätyksiä, ja ihmiset luottavat aivan liikaa omaan intuitioonsaa ja uskovat oman joukkueensa voittoon – tästä syystä vedonlyöntiä pelataan paljon, ja siksi se on myös tuottavaa liiketoimintaan.
Urheiluvedonlyönti on itseasiassa kasvanut vuosittain maailmanlaajuisesti ja viime aikoina myös vahvasti USA:ssa missä aiemmin urheiluvetoja sai netissä pelata Nevadassa, mutta nyt jo monissa osavaltioissa.
Vedonlyönti kehittyy ja saa uusia asiakkuuksia
Vedonlyöntiä on elokuvissa usein kuvattu vanhempien miesten peliksi, mutta nykyajan mobiiliaikakaudella pelaaminen on tasoittunut kattamaan kaikki aikuisikäluokat sekä sukupuolet. Mobiilisti voit pelata koska ja missä tahansa ja parhaat vedonlyöntioperaattorit tarjoilevat bonusten ohella myös suoratoistopalvelut, joista voit nähdä ottelut suorana oman älylaitteesi näytölle vaikka työmatkalla tai kotisohvalla. Diginatiivisit ovat löytäneet nämä uudenajan pelivaihtoehdot aivan samallatavalla kuin he ovat löytäneet nettikasinoiden tarjoamat livekasinopelit, jotka antavat mahdollisuuden pelata kasinopelejä kotoa tai loma-asunnolta käsin turvallisesti, lähtemättä edes koko kasinolle.
Livepelaaminen on tullut myös vedonlyöntiin ja itseasiassa Euroopassa pelattiin jo 2020 enemmän livekohteita kuin perinteisiä tulos ja voittajavetoja etukäteen. Livekohteissa pelaajilla on entistä enemmän pelattavaa per kohde, joten ei ihme että livepelaamisesta tuli nopeasti mobiiliaikakauden megatrendi, sillä samalla kun olet itse peliä katsomassa areenalla tai stadionilla voit pelata livekohteita – ja katsella paikanpäällä osuiko vetosi vai ei.
Pelaa vastuullisesti
Vastuullisuus on myös noussut entistä korkeammalle pelaajien ja operaattoreiden listoilla ja pelaajille on tarjolla entistä suoraviivaisemmat tavat sekä seurata, että rajoittaa omaa pelaamistaan. Se, että kaikki operaattorit ja ohjekirjat puhuvat siitä omasta pelikassasta ja sen huolehtimesta ei tarkoita, että jokainen pelaaja osaisi pitää huolta pelaamisestaan. Siksi entistä enemmän tuotetaan pelaajan ”silmille” tietoa hänen pelaamisestaan, voitoistaan ja tappioista, jotta pelaaja on itse tietoinen siitä, miten hän on menestynyt, ja osaa siten kenties asettaa itselleen rajoituksia oman pelaamisensa suhteen – tai edes ajatella vastuullisen pelaamisen periaatteita.