Haetko apua taloudenhallintaan?
Onko oma talous sekaisin?

Tutkimus: S-Pankki on Suomen suositelluin pankki

Tutkimusyhtiö YouGovin BrandIndex on jälleen laittanut yrityksiä järjestykseen sen mukaan, mitä suomalaiset kyseisestä yrityksestä ajattelevat. BrandIndexin Suomen suositelluimmat brändit -listaus perustuu asiakkaiden halukkuuteen suositella yritystä toisille.

S-Pankki oli kaikista yrityksistä kuudenneksi suositelluin ja ainoa pankki kärkikymmenikössä. Tutkimuksen perusteella suomalaiset suosittelevat mielellään kotimaisia yrityksiä, sillä S-Pankin lisäksi myös muut seitsemän kärkeen yltäneet brändit ovat suomalaisia. Kärjessä olivat Fiskars, Fazer ja Hackman.

”Mainostaminen on turhaa, jos asiakkaat eivät ole tyytyväisiä. Olen iloinen, että asiakkaiden mielestä S-Pankki on suosittelujen arvoinen”, kommentoi S-Pankin markkinoinnista ja viestinnästä vastaava johtaja Pekka Haverinen.

YouGovin BrandIndex on päivittäin toteutettava seuranta, jossa tutkitaan suomalaisten käsityksiä yli 200 brändistä monilla eri aloilla. BrandIndexissä haastatellaan kansallisesti edustavalla otoksella päivittäin sata suomalaista kuluttajaa.

BrandIndexin Suositelluimmat brändit -listauksen pisteet on laskettu jokaisen brändin omien asiakkaiden antamista suosittelupisteistä 1.11.2018–31.10.2019 väliseltä ajalta. Suosittelupisteet brändeille lasketaan kysymällä: ”Suosittelisitko brändiä ystävällesi vai haluaisitko hänen välttävän sitä?”


Muuta mielenkiintoista luettavaa

E-kirjat – kätevä tapa kuljettaa lukemista mukana

E-kirjat ovat digitaalisessa muodossa olevia kirjoja, jotka voi ladata älypuhelimeen, tabletille tai lukulaitteeseen. E-kirja tarjoaa kätevän tavan kuljettaa lukemista mukana minne tahansa, sillä yhteen laitteeseen voi ladata useita kirjoja. E-kirjojen suosio on kasvanut viime vuosina, sillä ne ovat usein painettuja kirjoja edullisempia ja ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja.

Äänikirja – uusi tapa nauttia kirjallisuudesta

Äänikirja on loistava vaihtoehto perinteiselle kirjalle, sillä sen avulla voit nauttia kirjallisuudesta missä tahansa ja milloin tahansa. Voit kuunnella kirjan ammattilaisen lukemana esimerkiksi kävellessäsi, pyöräilessäsi tai matkustaessasi. Äänikirjat ovat myös helppo tapa löytää uusia suosikkeja, sillä niitä on saatavilla valtava määrä eri kielillä ja eri genreissä. Äänikirjan avulla voit syventyä tarinaan ja uppoutua kirjallisuuden maailmaan aivan uudella tavalla.

Sortter laina – Nopea ja vaivaton rahoitus

Sortter Laina tarjoaa nopean ja helpon tavan saada rahoitusta erilaisiin tarpeisiin. Lainan hakeminen onnistuu helposti Sortterin kautta, ja saat rahat tilillesi jopa samana päivänä. Lainaehdot ovat joustavat ja kilpailukykyiset, joten voit valita juuri sinulle sopivan takaisinmaksuaikataulun.

Mitä on hakukoneoptimointi?

Hakukoneoptimointi (SEO) tarkoittaa verkkosivuston optimointia siten, että se nousee hakutuloksissa korkeammalle ja saa enemmän näkyvyyttä hakukoneissa, kuten Google. Tärkein tavoite on lisätä verkkosivuston liikennettä ja parantaa sen näkyvyyttä potentiaalisille asiakkaille. SEO:n avulla verkkosivusto voi kilpailla tehokkaammin muiden saman alan sivustojen kanssa ja saada enemmän kävijöitä ja potentiaalisia asiakkaita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *