Uudellemaalle hankerahoitusta ja yritystukia lähes 12 miljoonaa euroa
Hämeen ELY-keskus on myöntänyt 11,8 miljoonaa euroa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitusta sekä kansallista yritysrahoitusta Uudellemaalle heinä-joulukuussa 2020. Kokonaissummasta 83,5 prosenttia eli noin 9,8 miljoonaa euroa koostui yritystuista eli yrityksen kehittämispalveluista, kehittämisavustuksista sekä yhdestä yritysten toimintaympäristöavustuksesta. Euroopan sosiaalirahastosta myönnetyn rahoituksen osuus oli näin ollen 16,5 prosenttia eli noin 1,9 miljoonaa euroa.
Yritysten kehittämisavustuksia myönnettiin kansallisella rahoituksella yhteensä 52 yritykselle 5,1 miljoonaa euroa. Suurin kehittämisavustus (331 094 e) myönnettiin Finnish Net Solutions Oy:lle design systemin kehittämiseen. Muita rahoitusta saaneita yrityksiä ovat esimerkiksi Oy Keittiökaveri Ab palvelukonseptin kehittämiseen, QMS Nordic Oy terveyden ja sosiaalihuollon digitaalisten palveluiden modernisointiin sekä Strong – Finland Oy rakennusimurin kehittämiseen. Kansainvälistymiseen rahoitusta myönnettiin muun muassa Futuretournaments Oy:lle, Bevetrade Oy:lle, Havu Cosmetics Oy:lle sekä CCN CruisingCatamarans Oy:lle.
Yritysten kehittämispalveluiden eli analyysi-, konsultointi ja koulutuspalvelujen osuus yritystuista oli heinä-joulukuussa 2020 Uudellamaalla 4,3 miljoonaa euroa. Konsultointiin myönnettiin yhteensä 90,5 prosenttia (noin 3,9 miljoonaa euroa), koulutukseen 6,2 prosenttia (noin 268 000 euroa) ja analyysipalveluihin 3,3 prosenttia (noin 141 000 euroa) kehittämispalveluiden rahoituksesta.
Rahoitettuja ESR-hankkeita oli heinä-joulukuussa Uudellamaalla yhteensä yhdeksän kappaletta. Eniten rahoitusta (342 915 e) myönnettiin Novago Yrityskehitys Oy:n Länsi-Uudellamaalla toteuttamaan reNewWork -hankkeeseen, jossa tuetaan työttömien nopeaa pääsyä töihin joko välittömästi tai lyhytkestoisen koulutuksen avulla kartoittamalla piilotyöpaikkoja sekä henkilökohtaisella neuvonnalla.
Työllistymistä edistäviä hankkeita oli useampia, kuten esimerkiksi Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n HackS – HacktheScript ratkaisuja AV-alan työttömyyteen ja työvoimapulaan. Hankkeessa keskitytään erityisesti nuoriin ja toistuvaistyöttömiin audiovisuaalisen alan osaajiin pääkaupunkiseudulla.
Rahoitusta myönnettiin myös muun muassa OmaKehu -hankkeelle miesten syrjäytymisen ehkäisemiseksi kirjallisen ilmaisun keinoin (Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy ja Into Kustannus Oy) sekä UUDET TUULET – ravintolan polku poikkeustilan jälkeen -hankkeelle koronatilanteesta kärsineiden ravintolayritysten toimintakyvyn palauttamiseen valmennuksen avulla (Työtehoseura ry).
Etelä-Suomeen yhteensä 19 miljoonaa euroa yritys- ja hankerahoitusta
Hämeen ELY-keskus myöntää EU-rakennerahastorahoitusta sekä rahoitusta yritysten kehittämispalveluihin Hämeen, Kaakkois-Suomen ja Uudenmaan alueille. Koko alueelle myönnettiin heinä-joulukuun 2020 aikana yritys- ja hankerahoitusta 19 miljoonaa euroa. Rahoituksesta noin 62 prosenttia kohdistui Uudellemaalle, 25 prosenttia Hämeeseen ja 13 prosenttia Kaakkois-Suomeen.
Etelä-Suomen alueella myönnettiin yritystukia (EAKR ja kansallinen rahoitus) noin 15,5 miljoonaa euroa, josta suurin osa (noin 9,8 miljoonaa euroa) meni Uudellemaalle. Kehittämisavustuksia myönnettiin noin 9,1 miljoonalla eurolla. Yrityksen kehittämispalvelujen osuus koko summasta oli noin 6 miljoonaa euroa ja toimintaympäristön kehittämishankkeita oli yksi, jolle myönnettiin 0,4 miljoonaa euroa.
Euroopan sosiaalirahaston hankkeita rahoitettiin noin 3,7 miljoonalla eurolla. Summasta yli puolet (noin 1,9 miljoonaa euroa) myönnettiin Uudenmaan alueelle. Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä myönnettiin myös rahoitusta useille ESR-hankkeille.
Lähde: STT Info