Haetko apua taloudenhallintaan?
Onko oma talous sekaisin?

S-Pankin Rahastopörssi: Taloushuolet saivat rahastosäästäjät odotuskannalle

Kotitalouksien suosimiin yhdistelmärahastoihin saatiin vuoden kolmannella neljänneksellä noin 10 000 uutta osuudenomistajaa. Suosion kasvu jatkuu, mutta tahti on hiipunut. Tieto käy ilmi S-Pankin neljä kertaa vuodessa ilmestyvästä Rahastopörssi-selvityksestä (PDF).

Kaikkiaan noin miljoona suomalaista sijoittaa erilaisiin rahastoihin. Suomalaiset suosivat etenkin yhdistelmärahastoja, joita on perinteisesti omistettu kaikkein yleisimmin. Yhdistelmärahastot hajauttavat varansa sekä osake- että korkomarkkinoille. Rahastopörssi kertoo, mitä tavallisen rahastosäästäjän sijoituksille kuuluu ja mitä tulevilta kuukausilta on lupa odottaa.

”Rahoitusmarkkinoilla huokaistiin vuoden alussa helpotuksesta, kun viime vuoden lopun osakemarkkinoiden tiputus kääntyi reippaaksi nousuksi. Juhlat ovat kuitenkin siirtyneet odotteluvaiheeseen, sillä loppukevään jälkeen osakemarkkinoiden nousu on hiipunut vaakalennoksi”, arvioi päästrategi Lippo Suominen S-Pankista.

Suomisen mukaan tämän vuoden erinomaiset osaketuotot käärittiinkin jo aivan vuoden alussa. Joukkolainoissa sen sijaan jatkuva koronlasku on nostanut tuotot selvästi odotettua paremmiksi. Ailahtelevaisessa ympäristössä yhdistelmärahastot ovat näyttäneet kyntensä. Viimeisimmän kolmen kuukauden tuotot yhdistelmärahastoista ovat olleet parempia kuin muista rahastoluokista.

”Viimeisen vuodenkin aikana yhdistelmärahastot ovat tuottaneet lähes yhtä paljon kuin osakerahastot selvästi pienemmän arvonheilunnan siivittämänä”, Suominen kertoo.

Suosion kasvu jatkuu maltillisena

Uutiset talouden epävarmuudesta ovat saaneet rahastosäästäjät odottavalle kannalle. Syksyyn lähdettäessä uutiset sekä kotimaasta että maailmalta ovat muuttuneet synkemmiksi. Talouskasvu on hidastumassa, ja taantumapuheet ovat yltyneet.

”Suoranaisia merkkejä talouspohjan pettämisestä ei ole. Siksi rahastosäästäjät eivät ole lähteneet myymään omistuksiaan, mutta uusien sijoitusten tekemisessä on laitettu jarrut päälle”, päästrategi Lippo Suominen sanoo.

Yhdistelmärahastoihin virtaa yhä uusia säästäjiä, mutta kasvutahti on hiipunut. Loppukesän kahden kuukauden jaksolla elo-syyskuussa uusia rahastosäästäjiä tuli yhdistelmärahastoihin vähiten sitten viime syksyn markkinarytinän.

Suominen kertoo, että samansuuntaisia viestejä varovaisuudesta on näkynyt myös osakerahastojen lunastuksissa ja toisaalta viesteinä osakekaupankäynnistä, jossa kaupankäyntimäärät ovat hiipuneet. Moni kaipaa nyt selvyyttä markkinanäkymiin ennen kuin lähtee liikkeelle uuden rahan kanssa.

Säästöjä tarvitaan

Suominen muistuttaa, että säästämisessä ja sijoittamisessa olisi kuitenkin syytä kääntää katse kauemmas tulevaisuuteen. Markkinaheilunta on tullut jäädäkseen taloushuolien ja poliittisten riskien kasvettua.

”Paras tapa varautua tällaisiin epävarmempiin aikoihin on hajauttaa sijoituksiaan riittävästi. Varojen jakaminen sekä eri omaisuuslajeihin että eri markkinoille tasaa tuottoja, mutta myös sijoitusten ajallinen hajauttaminen kuukausisäästöjen tai mikrosäästämisen kautta auttaa markkinamyllerryksissä”, päästrategi Lippo Suominen vinkkaa.

Säästämisestä ja sijoittamisesta puhuminen on onneksi arkipäiväistymässä ja yhä useampi kotitalous on alkanut kerätä varoja tulevaisuutensa varalle. Suomisen mukaan säästöjen merkitys onkin yhä kasvamassa, kun ripeimmän talouskasvun ajat ovat jäämässä taakse. Samaan aikaan myös syntyvyyden romahtaminen sekä korkojen painuminen nollaan aiheuttavat epävarmuutta esimerkiksi eläkejärjestelmän kantokyvylle.

”Itse uskon, että ihmisten täytyy kantaa enenevässä määrin vastuuta omasta tulevaisuudestaan. Mitä aiemmin aloittaa säästäminen, sitä paremmat edellytykset on saavuttaa tavoittelemansa tuotot.”

Lähde: S-Pankki/tiedotteet


Muuta luettavaa muualta

Mitkä olivat DNA:n myydyimmät puhelimet tammikuussa 2022?

Älypuhelin löytyy melkein jokaiselta suomalaiselta aina lapsesta vanhempaan ikäryhmään asti. Markkinoilta löytyy monen valmistajan eri mallisia älypuhelimia. Näihin eri malleihin voit tutustua vaikka dna puhelimet aiheiseen uutiseen.

Digipostipalvelu Kivra

Ruotsin valloittanut digipostipalvelu Kivra kasvaa vauhdilla myös Suomessa. Jotta palvelu olisi mahdollisimman laajasti suomalaisten saatavilla, Kivra-sovellus on nyt ladattavissa myös Huawein AppGallery-sovelluskaupassa.

LG:n WashTower-pesutorni tulossa Suomeen

LG:n uusi kompakti mutta suurikapasiteettinen pesutorni sopii sekä pieniin tiloihin että isompien talouksien tarpeisiin. LG:n edistyksellinen tekoäly pidentää vaatteiden elinkaarta optimoimalla pesuohjelman pyykin painon sekä kankaiden laadun mukaan. Energiatehokkaat koneet auttavat kotitalouksia säästämään sähkölaskuissaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *