Haetko apua taloudenhallintaan?
Onko oma talous sekaisin?

S-Pankin Kiinteistörahastokatsaus: Toimitilojen näkymät hiljalleen kirkastumassa

Toimitilat ovat kärsineet koronaviruksen aiheuttamasta pandemiasta ja sen takia asetetuista rajoituksista. Kiinteistöalan toimijat kuitenkin suhtautuvat optimisesti toimitilojen tulevaisuuteen. Moni uskoo...

Nuoret oppivat 4H:n ja Nordean työelämään tutustumisjaksolla rahataitoja ja yrittäjyyttä

Nordea ja 4H-järjestö järjestävät etänä toteutettavan TET-harjoittelun kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisille ympäri Suomea. Nordea ja 4H haluavat TET-harjoittelun avulla tukea nuorten yrittäjyyttä ja sitä, kuinka...

Rahastopääoman kasvu taittui – sijoitusrahastoista lunastettiin syyskuussa 182 miljoonaa euroa

Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista lunastettiin syyskuussa yhteensä 182 miljoonaa euroa. Lisäksi rahastopääoma pieneni kurssilaskun seurauksena. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli syyskuun lopussa...

HSL:n osavuosikatsaus ennustaa 18 miljoonan euron alijäämää

HSL:n toisen neljänneksen osavuosikatsaus ennakoi, että vuoden 2021 tulos jää noin 18 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Joukkoliikenteen matkustajamäärät jäävät tänä vuonna...

Helsingin yliopistolle 50 000 euron lahjoitus Suomen farmaseuttiselta yhdistykseltä

Helsingin yliopisto käyttää lääketieteiden ja farmasian koulutusalalle suunnatun lahjoituksen lääkealan kestävän kehityksen edistämiseen. Yliopiston tavoitteena on perustaa alalle maailman ensimmäinen...

Rahan säästäminen

Nordean asuntomarkkinakatsaus: Asuntomarkkinoiden kuumin vaihe takanapäin

Alkuvuonna ennätystahtiin käynyt asuntokauppa on osoittanut tasaantumisen merkkejä niin kysynnän kuin hintojen kehityksenkin osalta. Kauppa käy kuitenkin pandemiaa edeltävää aikaa...

Yritysluoton hakeminen ja hyödyt

Yrittäjä, lue vinkkimme, kuinka voit hakea valmiiksi kilpailutettua yritysluottoa Yritysluottoa.com-sivuston kautta ja millaisia hyötyjä lainan hakemisesta yrityksellesi on. Jos sinusta...

Tilitoimistojen rahanpesulain noudattamisen tarkastukset käynnissä

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on aloittanut rahanpesulain perusteella tehtävät tarkastukset tilitoimistoissa. Alla on AVI:n tiedote tavoitteista ja tarkastuksen kulusta. Tarkastusten tavoitteena on...

Danske Bank: Talouskehitys on yllättänyt positiivisesti – ennustaa asuntojen hintoihin ennätysnousua

Suomen talous on toipunut voimakkaasti koronakriisistä ja virus ei näytä enää merkittävästi uhkaavan talouskehitystä, arvioi Danske Bank tuoreessa suhdannekatsauksessaan. Talouskasvua...

Nuoret miettivät tulevien eläke-eurojensa riittävyyttä

Työeläkeyhtiö Elo kysyi nuorilta, mitä ajatuksia työeläke ja työeläkeote heissä herättävät. Elon kyselyyn vastanneista nuorista moni on huolissaan tulevan eläkkeensä...