Haetko apua taloudenhallintaan?
Onko oma talous sekaisin?

POP Pankki: liikenteen hinnoissa nähtiin hintapiikkejä, joita kysyntä ja kehittyvä tekniikka tasoittavat

Raaka-öljyn hinnan nousu on näkynyt päättyvänä vuotena bensa-asemilla. Liikenteen hintojen nousu on osa energian hintojen nousua. POP Pankin kansalaissuhdanne-ennusteen mukaan liikennepolttoaineiden kallistuminen ei jää kuitenkaan pysyväksi ilmiöksi.

Liikenteen hintojen nousun kehitys, POP Pankin yhteenveto
Liikenteen hintojen nousun kehitys, POP Pankin yhteenveto

Liikenteen hinnat nousivat lokakuussa jopa yli kahdeksan prosenttia vuoden takaa. Kaikkiaan liikenteen hinnat ovat nousseet korona-aikana tähän mennessä noin kuusi prosenttia eli kahden vuoden aikana noin kolme prosenttia vuodessa. Ennen koronaa liikenteen hintojen nousu oli noin prosentin vuodessa.

”Useimmilla kotitalouksilla ei juuri ole käytännön vaihtoehtoja nouseville liikkumisen kustannuksille, joten voimakkaan ärtyneet reaktiot ovat ymmärrettäviä ja perusteltuja”, toteaa Timo Hulkko POP Pankista.

Monilla paikkakunnilla syksyllä jopa kahteen euroon kivunneen bensan hinnan kohoamisen taustalla on ollut öljyn maailmanmarkkinahinnan nopea nousu. Liikennepolttoaineiden kallistuminen ei jää kuitenkaan pysyväksi, sillä nykyisellä hintatasolla raakaöljyn tuotanto tulee lisääntymään ainakin Yhdysvalloissa.

Merkkikilpailu vie tekniikkaa eteenpäin

Ilmastonmuutoksen torjunta ei näy samalla tavalla polttoaineiden hinnoissa kuin muun energian hinnoissa. Tämä johtuu muun muassa siitä, ettei liikenne ole päästökauppasektori sekä siitä, että suunnitteilla ei toistaiseksi ole bensan verotuksen kiristämisiä. Bensan keskihinnassa ei vuosina 2021 ja 2022 ole suurta eroa. Bensa maksaa kumpanakin vuonna keskimäärin noin 1,65 euroa litralta.

Liikenteen kustannuksia on nostanut polttoaineen hinnan lisäksi autojen kallistuminen. Tämän taustalla on kysynnän kasvu ja komponenttipula. Autojen hinnan nousu jäänee kuitenkin väliaikaiseksi. Teknisten laitteiden hinnat eivät pidemmällä aikavälillä yleensä nouse, vaan ennemminkin laskevat, kun niiden tuotantoteknologia kehittyy. Automerkkien välillä on kova kilpailu. Kuluttajalle tämä näkyy parempina, ei niinkään halvempina autoina. Sähköautot eivät yleisty ennen kuin hintataso on nykyistä alempi.

”Valtiolla ei ole varaa luopua liikenteen verotuotoista, joten tavalla tai toisella kustannukset tullaan kohdistamaan pidemmällä tähtäimellä myös sähköautoilijoihin”, muistuttaa Hulkko.

Lähde: STT Info


Muuta mielenkiintoista luettavaa

MobilePay: Tehokas ja kätevä maksupalvelu

MobilePay on tehokas ja kätevä mobiilimaksupalvelu, joka on saavuttanut suuren suosion Pohjoismaissa. Sen avulla voi maksaa verkko- ja fyysisissä kaupoissa sekä siirtää rahaa suoraan ystäville ja tuttaville. MobilePayn käyttö helpottaa arjen raha-asioiden hoitoa ja tarjoaa nopean ja turvallisen tavan maksaa ostokset.

Lego Master Suomi – joukkueet rakentavat mestariteoksia

Lego Masters Suomi on suosittu kilpailuohjelma, jossa tiimit kilpailevat luomalla upeita rakennelmia Lego-palikoista. Osallistujat osoittavat luovuuttaan, taitojaan ja tiimityötä rakentaessaan uskomattomia Lego-teoksia. Kilpailu vaatii mielikuvitusta, tarkkuutta ja nopeita ratkaisuja. Lego Masters on inspiroiva ohjelma kaikille Lego-faneille, jotka rakastavat nähdä palikoiden muuttuvan.

Navionics: Edistyksellinen merikarttasovellus ja navigointiratkaisu

Navionics on merkittävä merikarttasovellus ja navigointiratkaisu, joka tarjoaa veneilijöille ja muiden vesistöjen käyttäjille luotettavaa ja tarkkaa tietoa vesiväylien tilasta, satamista, syvyyskartoista ja muista navigointiin liittyvistä tiedoista. Tämä edistyksellinen sovellus on suunniteltu tukemaan veneilijöitä, purjehtijoita ja kalastajia heidän matkallaan turvallisuuden ja tehokkuuden parantamiseksi.

Google Pay – Nopea ja kätevä maksupalvelu arkeesi

Google Pay on Google-yhtiön kehittämä mobiilimaksupalvelu, joka mahdollistaa maksujen suorittamisen älypuhelimella tai muilla yhteensopivilla laitteilla. Se perustuu NFC (Near Field Communication) -teknologiaan, jonka avulla käyttäjä voi maksaa lähilukuteknologiaa tukevissa kaupoissa ja verkkokaupoissa ilman fyysisiä maksukortteja.

Mikä on dropshipping verkkokauppa?

Dropshipping -verkkokauppa on yksi nopeimmin kasvavista liiketoimintamalleista nykypäivän digitaalisessa maailmassa. Dropshipping mahdollistaa yrittäjille verkkokaupan perustamisen ilman tarvetta varastolle, tuotteiden pakkaamiselle tai lähetysten hallinnalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *