Haetko apua taloudenhallintaan?
Onko oma talous sekaisin?

Suomalaiset lainamarkkinat

Perinteisten isojen pakkien rinnalla toimii uuden ajan digipankkeja. Miten tavallinen kuluttaja löytää itselleen parhaiten sopivan luotettavan lainanmyöntäjän? Koko pankkiala on ollut murroksessa viimeisten vuosien aikana ja varsinkin Suomen lainamarkkinat ovat muuttuneet merkittävästi. Perinteisten kivijalkapankkien rinnalle on tullut ruotsalaisia, norjalaisia ja muita eurooppalaisia pankkeja, joiden liiketoiminta on rakennettu digiajan tehokkuuden pohjalle. Lainoja ilman vakuuksia myönnetään jopa 70 000 euroon asti.

Digipankit

Perinteisistä pankeista poiketen uudenlaisilla digipankeilla ei ole yleensä lainkaan toimipisteitä tai konttoreita Suomessa, vaan niiden toiminta on keskittynyt kokonaan verkkoon. Tämä mahdollistaa digipankkien ketterämmän toiminnan, sillä näin menetellen pankeilla ei ole perinteisten pankkien massiivista organisaatiota. Digipankkien vahvuuksia ovat nopeat ja tehokkaat lainankäsittelyprosessit ja joustavan laina-ajan tarjoaminen. Vakuudettomissa lainoissa kilpailukykyiset korot alittavat pääsääntöisesti kulutusluottojen korkokaton. Verkossa toimivien pankkien suuri määrä vaikeuttaa niiden vertailua. Googlettamalla löytyy runsaasti erilaisia vaihtoehtoja pankeista erilaisiin luotontarjoajiin, ja vaikeutena on verrata ja löytää se itselle parhaiten sopiva. Tarjolla on myös erilaisia lainanvälittäjiä.

Entää sitten vaihtoehtona lähteä kryptovaluuttamarkkinoille? Lainoittaminen ei siellä onnistu tällä hetkellä, mutta sijoituskohteena ala on ajattelun arvoinen ja tutustumaan pääsee monellakin sivustolla. Kryptot ovat kuitenkin tällä hetkellä korkean riskin toimintaa.

Lainantarjoajat

Lainanvälittäjän kautta lainaa hakiessa saa suoraan yhdellä kertaa useita tarjouksia sen sijaan, että lähettäisi hakemuksen suoraan valitsemalleen pankille. Näin pääsee itse vertailemaan rauhassa erilaisia lainatarjouksia ja voi valita paikan, mistä laina kannattaa ottaa. Kansainväliset digipankkien innostamana myös Suomessa on useita ketteriä vakuudettomia kulutusluottoja tarjoavia lainanmyöntäjiä ja pankkeja. Käytännössä lainaa haluavan tarvitsee täyttää vain yksinkertainen ja helppo hakemus. sitä ennen voi käyttää lainalaskuria, jonka avulla voi laskea kuinka suureksi kuukausierä muodostuu eri pituisilla takaisinmaksuajoilla. Hakemuksen jättämisen jälkeen lainanvälittäjä kilpailuttaa hakemuksen yhteistyöpankeillaan. Lainatarjous ei sido vielä mihinkään eikä kilpailutuspalvelun käyttäminen maksa mitään. Lainaa suunnitteleva voi rauhassa miettiä hyväksyykö jonkun tarjouksen vai ei. Lainatarjouksen hyväksymisen jälkeen rahat saa tilille nopeimmillaan saman päivän aikana, tai vähintään parissa päivässä.

Lainojen yhdistämisen hyödyt

Mikäli on hankkinut lainoja useilta eri lainanmyöntäjiltä ja joutuu maksamaan kuukausittain lainanlyhennyksiä useille eri tahoille, voi olla järkevää selvittää olisiko kannattavinta yhdistää lainat. Lainojen yhdistäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että esimerkiksi useat eri kulutusluotot, pienlainat ja mahdolliset luottokorttivelat yhdistetään yhdeksi isommaksi lainaksi. Lainat yhdistämällä säästää selvää rahaa, kun lainan- ja tilinhoitokuluja sekä laskutuslisiä ei enää tarvitse maksaa moneen eri paikkaan. Pelkistä tilinhoitomaksuista voi kertyä kuukaudessa suurehko summa, mikäli lainoja on useita. Mikäli osassa lainoista on korkea korko, voi lainat yhdistämällä löytyä edullisempi kokonaiskorko ja tarvittaessa myös pidempi takaisinmaksuaika lainalle. Raha-asioiden hoitoon tulee joustavuutta. Vain yhtä lainanlyhennystä maksettaessa myös aikaa säästyy, koska ei tarvitse enää muistaa useita eri eräpäiviä ja käyttää aikaa useiden eri laskujen maksamiseen. Talouden seuraaminen ja hoitaminen helpottuu, koska yksi lyhennettävä lana on selkeämpi hahmottaa.

Lainojen yhdistäminen käytännössä

Lainojen yhdistämisen edellyttää tiettyjen palvelukohtaisten ehtojen täyttämistä. Usein edellytyksenä on vähintään 20 vuoden ikä, tietyt vuositulot eikä maksuhäiriömerkintöjä. Lainojen yhdistämistä tarjoavaan palveluun voi jättää hakemuksen, joka ei vielä sido mihinkään. Hakemuksen jättämisen jälkeen saa tarjouksia, joihin voi tutustua rauhassa. Tarjousten vertailu kannattaa, sillä tarjouksissa voi olla eroja. Lainahakemuksen jättäminen vie aikaa vain muutaman minuutin, joten hakemuksen voi jättää myös siinä tapauksessa, jos ei ole varma haluaako yhdistää lainoja vai ei. Mikäli hyväksyy lainatarjouksen, käytännössä nykyiset luottokorttivelat tai lainat maksetaan kerralla pois ja tilalle tulee yksi laina, jota maksetaan takaisin kuukausierissä. Lainasopimuksen allekirjoittaminen tapahtuu verkkopankkitunnuksilla. Lainat yhdistämällä nykyiset lainat rahoitetaan uudelleen paremmilla ehdoilla. Velan määrä pysyy entisellään, mutta ehdot muuttuvat siten, että ne ovat aikaisempia maksusopimuksia edullisemmat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.